Elina Rinne
Kuntavaalit 18
Kätilö ja terveydenhuollon moniosaaja Havisevalta, jonka sydän sykkii vauva- ja perhemyönteisyyden kehittämiselle. Valtuutettu, joka nauttii vaikuttamisesta, avantouinnista ja neljän lapsen aikuistuttua pienen koiran paijaamisesta.
Kotiuduin tänne Hämeeseen 30 vuotta sitten Pohjanmaalta. Työskentelen Taysissa vastasyntyneiden tehohoitoyksikössä. Olen realistinen ja rohkea terveydenhuollon asiantuntija, joka on perheiden ja vauvojen puolella. Sydämeni sykkii vauva- ja perhemyönteisyyden kehittämiselle.
Olen hyvinvointilautakunnan jäsen, vammaisneuvoston varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamies eli maallikkotuomari. Olen Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry:n puheenjohtaja ja Pirkanmaan lautamiehet ry:n sihteeri.
Kunnanvaltuutettuna työskennellessäni minulle on tärkeää turvata mielekäs elämänkaari lapsuudesta vanhemmuuteen ja vanhemmuudesta isovanhemmuuteen kaupungissa, jossa lähimmäisiä ja luontoa kunnioitetaan.
On tärkeää, että päätöksenteossa huomioon yritteliäisuus, tasa-arvo ja yhteisöllisyys. Haluan edistää hyvinvointia kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä.