Instagram: @piitusan
Sanna Piitulainen
Kuntavaalit 16
Aluevaalit 2566
Heippa!
Olen Sanna Piitulainen Vatialasta. Olen pääosin Suoramalla lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt sen jälkeen kiertänyt lähikunnat ja asettunut kymmenisen vuotta sitten Liuttuun perheeni kanssa. Kangasalla on mun juuret ja täällä on ihmisen hyvä olla ja asua! Vaaleihin lähden nyt ensimmäistä kertaa, vaikka puolueeseen olen kuulunut jo pidempään. Nyt en enää pystynyt seuraamaan sivusta. Politiikka on valintoja. Valintoja, joita ohjaa arvot. Koen, että nyt me tarvitaan sekä rohkeutta astua esiin että inhimillisemmän politiikan arvojen puolustamista. Tehdään politiikkaa joka luo ja ylläpitää toivoa!
Koulutukseltani olen Sosionomi YAMK, hyvinvointiteknologian suuntautumisella. Olen tehnyt töitä 15 vuotiaasta asti eri aloilla. Viimeiset 20 vuotta olen viihtynyt sosiaalialalla kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea tarvitsevien aikuisten kanssa. Näistä vuosista kymmenisen viimeisintä olen toiminut esihenkilötehtävissä julkisella sekä yksityisellä puolella päivätoiminnoissa. Työni on vahvistanut ajatustani siitä, että kaikki lähtee kohtaamisesta sillä jokainen meistä toivoo tulevansa kuulluksi ja nähdyksi sekä kuuluvansa yhteisöön. Meidän tuleekin aktiivisesti ylläpitää palveluiden saavutettavuutta. Se ei tarkoita vain sitä, että fyysisesti pääsee paikalle, vaan jokaisella tulee olla myös tunne siitä, että on aidosti yhteisön jäsen ja oikeutettu oikea-aikaisiin palveluihin. Tällä hetkellä tulee esimerkiksi seurata miten työllisyyspalveluiden siirto kunnille ja työllisyysalueille lähtee toimimaan.
Toimintatapani on usein se, että kun jossain on epäkohta niin menen sitä kohti pyrkimyksenä ensin ymmärtää ja sen jälkeen korjata ja tehdä näin elämästä parempaa. Tällä hetkellä arkeemme vaikuttavia huolestuttavia epäkohtia ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, hyvinvointialueen kurjan taloustilanteen vaikutus palveluihin, nuorten uupuminen ja yhteiskunnan koventunut yleinen ilmapiiri. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä koen että näihinkin on etsittävä keinoja, luovuttaa ei voi. Koen, että toivon ylläpitäminen vaatii tekoja ja niitä tekoja olen valmis tekemään.
Tapanani ei ole jäädä odottelemaan vaan tarvittaessa perustan äitien sählyporukan, pyöritän perhekahvilaa, etsin yhteisiä keskustelun väyliä ja pyrin omalla toiminnallani myös vapaaehtoisena luomaan ja ylläpitämään yhteisöllisyyttä. Tällä hetkellä olen Pitkäjärven koulun vanhempainyhdistyksen hallituksessa. Lasten ja nuorten asiat ovat minulle tärkeitä ja pyrin osallistumaan ja kantamaan vastuuta yhteisöllisesti. Jokainen lapsi on tärkeä ja jokainen nuori arvokas. Tämän eteen meidän tulee tehdä tekoja ja huolehtia, ettei perheitä jätetä yksin. Päiväkotien, koulujen ja nuorisotilojen resursseja puolustan aina.
Ennaltaehkäisy olisi aina kaikessa järkevin ja inhimillisin tapa. Yhtään ylimääräistä lasta tai nuorta meillä ei ole, vaan jokainen pidetään mukana! Tähän tulee erityisesti kiinnittää huomiota myös nyt kun perusopetuksen opetussuunnitelmia pikaisella aikataululla uudistetaan ja kolmiportaisen tuen mallia siirretään enemmän painottumaan ryhmämuotoiseen tukeen. Opettajille tulee taata riittävät resurssit ja huolehtia, että myös nepsy-lapset saavat tuen, joka mahdollistaa osallisuuden ja oppimisen.
Olen utelias ymmärtämään. Haluan selvittää kokonaisuuksia sekä syy-seuraussuhteita. Ymmärrän, että moneen asiaan liittyy useita puolia. Esimerkiksi vihreää energiasiirtymää ei voi tehdä luontoa tuhoamalla. Tästä syystä en kannata Laipanmaan pilkkomista tuulivoima-alueeksi. Laipanmaahan tuulienergia ei sovi. Meillä ei ole jäljellä kovin monia vastaavia suuria ja yhtenäisiä metsäalueita Etelä-Suomessa eikä uusia tule, joten pidetään olemassa olevista metsistä huolta.
Vapaa-aikaani vietän paljon kulttuurin parissa. Tykkään käydä keikoilla, museoissa, konserteissa ja teatterissa. Kulttuuri antaa meille mahdollisuuksia kokea myös muita maailmoja ja sitä kautta lisätä empatiaa sekä hyvinvointia. Kulttuurin hyvinvointivaikutukset on kiistattomia ja pidän oikeutta kulttuuriin perusoikeutena, joka tulee turvata myös palveluissa sekä kouluissa ja päiväkodeissa.
Toivoa ja tekoja - Toivon tekoja!
- Panostaminen lapsiin ja nuoriin luo tämän päivän ja huomisen hyvinvointia!
- Pidetään kaikki mukana!
- Kulttuuri lisää hyvinvointia ja empatiaa toisiamme kohtaan
- Pidetään luonnosta huolta päätöksenteossa - meillä on vain tämä yksi maapallo!
Toivottavasti kohtaamme vaalikentällä ja mielelläni aina myös juttelen ja kuuntelen mielen päällä olevia asioita. Lapseni sanoja lainatakseni “oot muuten hyvä äiti, mutta jäät aina kaupassa suustasi kiinni”, eli kohtaamisiin!